Hellqvistin puutarhan juuret ulottuvat aina 1968 saakka Asikkalaan jolloin Allan ja Aino Rusinen, alkoivat viljellä pientilalla juureksia. Sato jalostettiin keittojuurespakkauksiksi – aivan kuin nyt.
Allanin ja Ainon tytär Auli jatkoi Sysmässä 1983 vanhempiensa työtä puolisonsa Reino Hellqvistin kanssa. Tuote pysyi samana, pellot vain vaihtuivat Sysmän Nuoramoisten puolelle. Juurestuotannon lisänä aloitettiin kesäkukkien viljely. Ensin pienesti ja sitten hiukan isommin.
Vuonna 2009 yrityksen vetovastuu on siirtynyt tyttärelle Arjalle, joka jatkaa Hellqvistin Puutarhan toimintaa. Kesäkukat ovat edelleen mukana, aina vain vahvemmin. Juurestuotanto ja -jalostus on edelleen käsityötä – aivan kuin silloin ennen vanhaan.

